Lainaus kirjasta

"Ähtärin Eläinpuisto 10 vuotta" vuodelta 1983 -

"Ähtärin ihme sai alkunsa runsaat kymmenen vuotta sitten. Silloin matkailjoita oli houkuttelemassa vaatimaton leirintäalue Mekkorannassa, Hankaveden rannalla. Paikassa ei ollut vikaa, oli kaunista maisemaa, puhdasta vettä ja hiekkaranta.

Kunnanjohtaja Väinö Jaakolalle tämä ei kuitenkaa riittänyt. Hän oli päättänyt antaa vauhtia kunnan matkailuun, tehdä siitä merkittävän elinkeinon. Hän mietti pitkään huimaa yritystä. Voisiko tänne perustaa eläintarhan tai eläinpuisto - miten nyt vain halutaan sanoa? Hän oli nähnyt Ruotsiss useita ja niistä etenkin Kolmården oli suuri matkailuvir´tojen vetäjä. Taloudellinen riski oli tietysti suuri. Lähtisivätkö kunnan päättäjät mukaan? Olisiko edes osa heistä taivuteltavissa uskomaan yrityksen onnistumiseen?

Kymmenet kokoustunnit istuttiin, vielä useammat tunnit puhuttiin muuten keskustellen silmäkkäin tai puhelimessa, ennen kuin ensimmäiset päätökset syntyivät. Lähdettiin tilaamaan suunnitelmaa. Pienemmältä riskiltä tuntui tilata Ähtärin matkailuedellytysten selvittäminen ja kokonaissuunnitelma Ruotsista, Kolmårdenin suunnittelijoilta.

Tämä yleissuunnitelma paikkavalintoineen ja pohjakarttoinenn valmistui vuonna 1969. Se käsitti ehdotuksen eläinpuistosta, kotieläinpuistosta, leirintäalueesta, hotelli-ravintolasta, alueen tiestöstä, vapaa-ajan toiminnoista ja retkeilyalueista. Eläinpuistoa ei ruotsalaisten konseptillasellaisenaan toteutettu, koska kakusta olisi tullut liian kallis jääkarhuineen, pingviineineen ja myskihärkineen. Tutussa turva parempi ja lähdettiin kysymään olisiko Ilkka Koivistolla jotain ehdostusta mielessään.

Ehdotus saatiin; tehkää eläinpuisto, joka keskittyy kotimaiseen eläimistöön ja jättää vielä merenrannikot ja tundrankin pois ohjelmasta. Ehdotus hyväksyttiin ja ehdotuksen tekijä sai tehtäväkseen suunnittelun. Sen laadinnassa kului muutamia kuukausia ja hyviä neuvoja saatiin eläinlääkäri Carl Wahlbergiltä.

Ennenkuin lopulta päästiin rakentamaan tarvittiin vielä monta suopeaa päätöstä. Väinö Jaakola taisteli edelleen vähäeleisesti mutta itsepintaisesti. Hän oli saanut tuekseen monia. Paras tukija oli kotona Kyllikki Jaakola, joka toimi alkuvaiheessa sihteerinä, eläintenhoitajana ja uusien hoitajien ohjaajana. Mutta moni oli yhä vastaan. Ei haluttu susia Ähtäriin eikä muitakaan metsänpetoja.

Sudet tulivat kuitenkin ensimmäisten joukossa. Vuonna 1971 voimaan astunut uusi eläinsuojelulaki määräsi eläinten maksullisen näytteilläpidon luvanvaraiseksi. Ennenkuin maa- ja metsätalousministeriö alkoi myöntää lupia, se määritteli eläintilojen minimikoot. Tampereella, vanhan teurastamon tiloissa vuodesta 1960 toiminut eläintarha lopetti toimintansa välittömästi, koska tilojen laajentaminen olisi merkinnyt käytännössä uuden eläintarhan rakentamista eikä siihen katsottu olevan taloudellisia edellytyksiä. Tampereelta tuli eläimiä lahjoituksena.

Eläinpuiston rakennustyöt aloitettiin kesällä 1972 ja eläinten tilat syntyivät suunnitelman mukaisesti niin laajoiksi, että jokainen täytti reilusti ministeriön vaatimat minimikoot. Koko suunnitelmaa ei vielä tässä vaiheessa pyritty toteuttamaan.

Juhlalliset avajaiset olivat kesäkuun 17. päivänä 1973. Eläinpuistosuunnitelma oli herättänyt huomiota ja väkeä oli paikalla noin viisi tuhatta. valtiovaltaa edusti kauppa- ja teollisuusministeri Jermu Laine ja Vaasan lääniä maaherra Martti Viitanen puolisoineen. Ensin pidettiin asiaankuuluvat puheet, oli muutakin ohjelmaa ja lopuksi eläinpuiston portit avattiin."